Tarina
1900-luvun alussa syntyi Leppävirralle uusi laivayhtiö. Leppävirran Höyrylaiva Oy:n perustava kokous pidettiin 23.8. 1902, ja viikkoa myöhemmin tilattiin Varkaudesta laiva, jonka nimeksi tuli Leppävirta. Laivan hinnaksi tuli 45 000 markkaa ja reitiksi Kuopio – Savonlinna, jolla se aloitti liikennöinnin 1903. Yhtiön keskuudessa oli heti puhetta toisen laivan tilaamisesta. Leppävirta II, nykyinen Leppävirta, valmistuikin jo 1904, jolloin ensimmäinen alus sai nimensä perään järjestysnumeron ”I”. Yhtiö menestyi, ja jo 1905 valmistui Leppävirta III, joka tosin myytiin jo parin vuoden kuluttua Kauppias Westerholmille Mikkeliin. 1908 ostettiin jo neljäs laiva. Leppävirta I myytiin 30.7.1913 Höyryvenhe Oy Kertulle, joka antoi sille nimeksi ”Mikkeli”.
1891 perustetusta Kerttu- yhtiöstä oli tullut Saimaan vesistön suurin matkustajalaivojen varustaja. Yhtiön johto ei ujostellut ostaa laivoja, jos edullinen kauppa tuli kohdalle. Leppävirta I:n ostaminen osui yhtiön kannalta hyvään saumaan, sillä pian alkanut maailmansota nosti suuresti laivojen hintoja. ”Mikkeliksi” nimetty alus sai ottaa 192 matkustajaa. Nimensä mukaisesti sen reitiksi tuli Savonlinna-Mikkeli, joskin vuonna 1927 se siirtyi ”Savonlinna”-laivan tulipalon vuoksi tämän reitille Savonlinna-Lappeenranta saman yhtiön pienemmän ”Punkaharjun” hoitaessa puolestaan Mikkelin reittiä. Mikkeli-Savonlinna reitillä se sai olla yllättävän rauhassa kilpailulta, joskin Mikkelin ja Lappeenrannan välillä kulkevat ”Tähti”- alukset ja ”Turisti” kilpailivat alkupään matkustajista Louhiveden eteläpäähän asti. ”Mikkeli” mukavana laivana pystyi kuitenkin tarjoamaan väljät tilat matkustajille ja menestyi reitillään varsin pitkään.
Kuten muiden matkustajalaivojen kohdalla on mainittu, alkoi linja-autoliikenne kilpailla matkustajalaivojen kanssa kasvavissa määrin 1930- luvulla. Sotien jälkeen mm. bensiinin säännöstelyn takia meni laivayhtiöillä hieman paremmin, mutta 1940- luvun lopulla alkoivat olosuhteet taas käymään vaikeammiksi. 1950- luvun taitteessa Kerttu-yhtiö fuusioitui Saimaan Höyrylaivaosakeyhtiön kanssa, mutta se ei pysäyttänyt taloudellista alamäkeä, kun suuresti odotettu olympiakesäkin jäi matkustajamäärien suhteen pettymykseksi. Siitä tulikin yksi hiljaisimmista matkailukesistä historiassa. Jatkuvasti kasvavat käyttö- ja palkkakustannukset yhdessä pienenevien matkustajamäärien kanssa söivät kannattavuutta, jota koetettiin parantaa siirtymällä 1964 öljylämmitykseen yhtiön kaikissa yhtiön laivoissa. Uuden omistajan myötä laiva sai uuden nimen, ”Mikkelistä” tuli ”Orivesi II” vuonna 1956.
Öljylle muuttaminen ei yhtiön kurssia juuri muuttanut, ja pari vuotta myöhemmin sen laivat myytiin. Suurin osa myytiin Savonlinnan kaupungille, tai paremminkin sen yhdessä Lappeenrannan kanssa perustamalle ”Saimaan Laivamatkat”- yhtiölle. Orivesi II muodosti poikkeuksen, se myytiin 1966 Mikkeliin Mikkelin kaupungin ja Mikkelin Matkailun 1959 perustamalle Suur-Saimaan Laivat Oy:lle. Yhtiöllä oli ennestään ”Mikkeli” (nykyinen Paul Wahl), ja Orivesi II:sta tuli nyt ”Mikkeli II”. Tämä vaihe jäi kuitenkin lyhyeksi, mikkeliläisten lähtiessä mukaan 1967 perustettuun Saimaan Laivamatkat- yhtiöön, jonka omistivat vesistön kaupungit ja kunnat. Uudessa yhtiössä ”Mikkeli” sai nimekseen ”Joensuu”, jolloin Mikkeli II:n nimestä pudotettiin järjestysnumero pois ja siitä tuli ”Mikkeli”.
Yhtiöllä oli alusta lähtien ongelmia: sen osakaskaupungit vaativat liikennettä omiin satamiinsa vaikkei se olisi kannattanutkaan, vanhat laivat eivät kaikilta osin vastanneet turismin vaatimuksiin mukavuuden suhteen, pitkän tähtäimen markkinointistrategiaa ei kyetty luomaan, tärkeä ravintolatoimi pirstottiin eri yrittäjille jne. Lopulta Saimaan laivamatkat ajautui konkurssiin 1982. Kauppalaivarekisterin tietojen mukaan Mikkeli myytiin jo tätä ennen, 1980, Pekka Kierikälle, ja vuonna 1982 omistajaksi ilmoitetaan Ravintolalaiva Hopeasalmi Ky. Aluksen uusi käyttötarkoitus käy ilmi tuosta nimestä, siitä tuli ravintolalaiva Savonlinnan torin rantaan.
Aluksen hiljaiselo Savonlinnan satamassa kesti lopulta lähes pari vuosikymmentä, kunnes lahtelainen Kari Sulkanen osti sen 1997. Alus siirrettiin yläkansi purettuna lahteen, missä purkutöitä jatkettiin. Syksyllä päästiin rakentamaan jo uuttakin, myös tuliputket vaihdettiin Kalle Salmisen johdolla. Huhtikuussa 1998 aluksen kone pyörähti ensi kertaa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Lehtitietojen mukaan 6 miljoonaa markkaa maksaneiden kunnostustöiden jälkeen alus kastettiin juhlallisesti Laitialaksi. Se alkoi tehdä tilaus- ja iltaristeilyitä Lahdesta käsin. Alus on yhä Lahden sataman kaunistuksena ravintolalaivana.
Tekniset tiedot
Aluksen nimi: Laitiala
Alustyyppi: Matkustajalaiva
Aluksen kotipaikka: Lahti
Rakennusvuosi: 1903
Rak.Telakka: Paul Wahl
Entiset nimet: Leppävirta (1903-04), Leppävirta I (1904-13), Mikkeli (1913?-1955), Orivesi II (1956-66),Mikkeli II (1967-68), Mikkeli (1969-71), Hopeasalmi (1980-83)
Pituus: 26,7
Leveys: 6,64
Syväys: 2,2
Nopeus: 9,5
Omistaja: Lahden Järvimatkailu Oy
Aikaisemmat omistajat: Leppävirran Höyrylaiva Oy (1903-13), Höyryvenhe Oy Kerttu (1913-
Laivaan liittyen erityistä:
Koneen tyyppi: Compound
Koneen valmistusvuosi: 1903
Koneen valmistaja: Paul Wahl & Co
Koneteho: 138 IHV
Koneeseen liittyen erityistä:
Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
Kattilan valmistusvuosi: 1903
Kattilan valmistaja: Paul Wahl & Co
Polttoaine: Öljy
Tulitorvet (kpl): ?
Käyttöpaine: 8,5
Tulipinta: 53
Kattilaan liittyen erityistä:
