Suomen Höyrypursiseura

Olemme vuonna 1968 perustettu höyryalus-kulttuuria ja -harrastusta vaaliva yhteisö. Nykyinen jäsenmäärä on noin 340 jäsentä ja seuran rekisterissä on yli 80 höyryalusta.

Suomen Höyrypursiseura Ry.
  • englanti
  • Suomi
  • Höyrylaivat
  • Tietoa seurasta
    • Yhteystiedot
    • Julkaisut
    • Palaute
    • Mediapankki
    • Linkit
  • Tapahtumat
  • Jäseneksi
  • Jäsenille
  • Kauppa
    • Ostoskori
    • Kassa

S/S Rito

7 maaliskuun, 2021

Tarina

Riton menneisyys on suurelta osin hämärän peitossa. Joissain lähteissä sen rakennusvuodeksi mainitaan 1906, mutta varmistusta asialle ei ole saatu, eikä kukaan tiedä varmasti missä se on alkuaikansa ollut. Aluksen 60-luvulla omistanut Heikki Kuosmanen muistelee kuulleensa Höyryvenheen olleen alkujaan Suomenlahdella yksityisenä huvialuksena. Mereltä se siirtyi Päijänteelle (Epämääräisen tiedon mukaan se olisi ollut vuoden 1920 paikkeilla Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulla Paavo Kuosmasen omistaman tervatehtaan käytössä) ja sieltä aikanaan Pieliselle, Saimaan vesistöön, jossa sen ensimmäisenä omistajana mainitaan Viensuun Junnulan talo. Tämä on laivan ensimmäinen varmasti tunnettu omistaja, jolla se oli ainakin 1920-luvun puolivälistä lähtien. Laivalla kuljetettiin ”maidot meijeriin ja kansaa vesille”.

Eräässä vaiheessa vaihdettiin höyrykone Wikström-polttomoottoriin, joka kuitenkin melko nopeasti ”putosi Pieliseen” nurmeslaisen veturinkuljettajan Martti Niemisen saatua laivan haltuunsa. Martti oli Erkki- veljensä tavoin höyrymiehiä, ja kone – oletettavasti kattilakin – saatiin veljesten Jyväskylässä olleesta ”Lokki”-nimisestä höyrystä, joka taas oli aiemmin höyrynnyt Keurusselällä ”Pohjoislahti”- nimisenä. Kattila oli alun perin peräisin paikalliselta virvoitusjuomatehtaalta, se oli rakennettu 1934 Tampereella. Ne kuuluvat edelleen Riton varustukseen.
60-luvun taitteessa Riton omistajaksi tullut mies kertoo ajelleensa aluksella mm. ”karkupuiden rannan keruussa” ja muikkuapajilla. ”Se oli verraton paatti. Paremmasta ei väliä. Runko oli erinomaisen hyvän mallinen, eikä tarvinnut sen takia Pielisen pahempiakaan ilmoja pelätä. Polttoainetta, puuta, riitti aina ja ainahan saarten rannoilta löyty sen verran pökälettä, että pääsi kotirantaan halkopinon ääreen”. Alus jäi lopulta kuitenkin rapistumaan käytön puutteessa, kunnes se taas ”löytyi” ja sen osti (tuolloin nimettömänä) 1974 höyryharrastaja Lahdesta, jolla oli parhaimmillaan melkoinen höyrylaivasto: Riton, jolle hän antoi työnimen ”Nina”, lisäksi Tavi, Ansio, Halla IX ja osuus Toimista. Riton kansirakenteet ja sisustus olivat päässeet rapistumaan, mutta sen kone ja kattila toimivat moitteettomasti, ja alus ajettiinkin omilla koneillaan Nurmeksesta Ristiinaan, josta se kuljetettiin maanteitse Lahteen jossa se kunnostettiin perusteellisesti. Uudet kansirakenteet tehtiin teräslevystä, pyrkien noudattamaan vuosisadan vaihteen kolibrihöyryjen muotoja. 1976-77 vaihteessa laiva myytiin edelleen yksityiselle omistajalle, ja se siirrettiin Mikkeliin ja teki myöhemmin kunnostettuna paluun Saimaalle.

Paluunsa jälkeen Riton ajot kuitenkin vähenivät, ja lopulta se jäi seisomaan. Vuonna 2016 alus sai uudet omistajat ja sitä kunnostetaan jälleen ajokuntoiseksi.

Tekniset tiedot

  • Aluksen nimi: Rito
  • Alustyyppi: Sluuppi/höyryvenhe
  • Aluksen kotipaikka: Ristiina
  • Rakennusvuosi: 1906?
  • Rak.Telakka: ?
  • Entiset nimet: ?
  • Pituus: 8,25
  • Leveys: 2,05
  • Syväys: 0,6
  • Nopeus: 5-6
  • Laivaan liittyen erityistä:
  • Koneen tyyppi: Compound
  • Koneen valmistusvuosi: ?
  • Koneen valmistaja: ?
  • Koneteho: 7-8 IHV
  • Koneeseen liittyen erityistä: Kuivahöyrykone (ei lauhdutinta)
  • Kattilan tyyppi: Tulitorvi/tuliputkikattila
  • Kattilan valmistusvuosi: 1934
  • Kattilan valmistaja: ?, Tampere
  • Polttoaine: Puu
  • Tulitorvet (kpl): 1
  • Käyttöpaine: 5
  • Tulipinta: 2,5
  • Kattilaan liittyen erityistä:

Kategoriassa: Kaikki Laivat, Saimaa

  • Kaikki laivat
  • Meri
  • Muu Pirkanmaan vesistö
  • Näsijärvi
  • Oulujärvi
  • Päijänne-Keitele
  • Saimaa

Löydät meidät myös täältä

Vielä ehtii mukaan!

10 0
Open
Vielä ehtii mukaan!

Vielä ehtii mukaan! ...

10 0

TERVETULOA MUKAAN !

6 0
Open
TERVETULOA MUKAAN !

TERVETULOA MUKAAN ! ...

6 0

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

27 0
Open
Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta ! ...

27 0

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

17 0
Open
Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella. 

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.
...

17 0

18 0
Open
Instagram post 18261494971286087
18 0

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

9 0
Open
Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️ ...

9 0

31 0
Open
Instagram post 17894609235112566
31 0

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

25 0
Open
Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana. ...

25 0

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

31 0
Open
Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä! ...

31 0

Kohti joulua luukun22 myötä!

27 0
Open
Kohti joulua luukun22 myötä!

Kohti joulua luukun22 myötä! ...

27 0

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

11 0
Open
Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️) ...

11 0

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

32 1
Open
Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista 

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana
...

32 1
Katso lisää Seuraa Instagramissa

Suomen Höyrypursiseura Ry

Y-tunnus: 0116932-6 I Yhteystiedot >>

Etsi sivustolta

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·

  • englanti
  • Suomi