Suomen Höyrypursiseura

Olemme vuonna 1968 perustettu höyryalus-kulttuuria ja -harrastusta vaaliva yhteisö. Nykyinen jäsenmäärä on noin 340 jäsentä ja seuran rekisterissä on yli 80 höyryalusta.

Suomen Höyrypursiseura Ry.
  • englanti
  • Suomi
  • Höyrylaivat
  • Tietoa seurasta
    • Yhteystiedot
    • Julkaisut
    • Palaute
    • Mediapankki
    • Linkit
  • Tapahtumat
  • Jäseneksi
  • Jäsenille
  • Kauppa
    • Ostoskori
    • Kassa

S/S Otso

7 maaliskuun, 2021

Tarina

Ahlström-yhtiö aloitti puutavaran ostot Kainuun metsistä 1910-luvun puolivälin aikoihin. Samalla se luonnollisesti tarvitsi alueelle uittokalustoa. Tarkoitusta varten yhtiö osti vuonna 1918 toiminimeltä Friis&Hellsten Oulujärvellä olleet Elias-nimisen höyryhinaajan ja kuusi lotjaa, joille annettiin nimet A- Ahlström O/Y I-VI. Proomut olivatkin Ahlströmille tarpeen, sen kuljettamat puut kun olivat lähes yksinomaan pinotavaraa. Vanha ja heikkokuntoinen Elias myytiin kuitenkin jo seuraavana vuonna, ja yhtiö rakensi omalla konepajallaan Varkaudessa uuden hinaajan, joka tuotiin Kajaaniin rautateitse keväällä 1920.

Uudelle alukselle annettiin nimeksi ”Warkaus”, mikä on hieman erikoista, koska yhtiöllä jo oli sen niminen suurempi hinaaja (ks. ”Warkaus”). Ilmeisesti yhtiössä ajateltiin, ettei sillä ollut merkitystä, koska laivat olivat eri vesistöissä. Vuoden 1921 purjehduskauden alku ei alukselta sujunut aivan rutiininomaisesti. Toukokuun 19. päivänä yksi Warkauden potkurin siivistä särkyi kariin, ja seuraavana päivänä miehistö löysi järvestä ruumiin. Kajaanilaiseksi kauppiaaksi Alfred Hildeniksi paljastunut vainaja kuljetettiin Kajaaniin, minkä lisäksi miehistö odotteli poliisikuulusteluissa ja todisti oikeudessa. A. Ahlström Oy ei ollut mielissään viivästyksestä, vaan vaati korvauksia menetetystä hinausajasta.

Ahlströmillä oli varasto Metelinniemessä, Kiehimänjoen suulla. Sinne uitettiin paljon puuta, ja sieltä puolestaan oli Warkauden osana hinata puut proomuissa Kajaaniin Lammin satamaan, josta ne kuljetettiin edelleen rautateitse yhtiön tehtaille Varkauteen. Rautatien Kontiomäeltä Kiehimään valmistuttua vuonna 1926 alettiin Ahlströmin puut kuormata vaunuihin Metelissä. Warkaus jäi näin tarpeettomaksi alueella, jolla se oli seilannut seitsemän purjehduskautta. Kesän 1926 jälkeen se siirrettiin Saimaalle.

Koska yhtiöllä oli jo Saimaalla ”Warkaus”-niminen hinaaja, piti tulokas nimetä uudelleen. Siitä tehtiin nyt ”Otso”. Otson toimialueeksi Saimaalla tulivat Varkauden vedet, joissa se hinasi proomuja ja toimi järjestelyhinaajana Ahlströmin tehtaiden lähivesillä. Silloin tällöin se kuitenkin hinasi proomuja kauempaakin, Kuopion-Iisalmen suunnalta, Joensuusta ja Heinäveden reitiltäkin aina Juojärveltä saakka. Savonlinnan eteläpuolella sitä sen sijaan harvemmin nähtiin. Miehistöä Otsossa oli ainakin Saimaan aikoinaan kuusi miestä ja emäntä.

Sotien jälkeen Otso hinasi omistajansa konepajalta Varkaudesta valmistuneita puolivalmiita sotakorvaushinaajia Varkaudesta Lappeenrantaan, josta ne kuljetettiin maitse meren puolelle viimeistelytöitä varten ennen tilaajalle luovuttamista. Nämä työt jatkuivat 50-luvun alkupuolelle saakka. Vuonna 1947 Otsossa tehtiin uudistustöitä. Kansirakenteiden lisäksi uusittiin keulan hytit. Viimeiset ammattivuotensa laiva toimi Ahlströmin Varkauden tehtaiden liepeillä puutavaran siirto- ja järjestelytehtävissä. Nämä työt päättyivät vuonna 1961.

Vuonna 1964 Ahlström myi sille tarpeettomaksi käyneen Otson huvikäyttöön, jolloin  sillä ajeltiin Varkauden vesiä kymmenkunta vuotta, kunnes alus jäi seisomaan maihin. Vuonna 1995 alus sai uuden varustajan, joka on huolellisesti kunnostanut Otsoa.

Tekniset tiedot

  • Aluksen nimi: Otso
  • Alustyyppi: Hinaaja
  • Aluksen kotipaikka: Varkaus
  • Rakennusvuosi: 1920, köli laskettu 1919
  • Rak.Telakka: A. Ahlström Oy Varkauden telakka
  • Entiset nimet: Warkaus
  • Pituus: 15.58
  • Leveys: 3,66
  • Syväys: 1,37
  • Nopeus: 8
  • Aikaisemmat omistajat: A. Ahlström Oy 1920-64, Yksityisiä omistajia (1964-95)
  • Laivaan liittyen erityistä:
  • Koneen tyyppi: Compound
  • Koneen valmistusvuosi: 1920
  • Koneen valmistaja: A. Ahlström Oy
  • Koneteho: 74 IHV
  • Koneeseen liittyen erityistä: Klugin luistikoneisto
  • Kattilan tyyppi: Skottilaistyyppinen tulitorvi/tuiputkikattila
  • Kattilan valmistusvuosi: 1920
  • Kattilan valmistaja: A. Ahlström Oy
  • Polttoaine: Puu
  • Tulitorvet (kpl): 1
  • Käyttöpaine: 9
  • Tulipinta: 30
  • Kattilaan liittyen erityistä:

Kategoriassa: Kaikki Laivat, Saimaa

  • Kaikki laivat
  • Meri
  • Muu Pirkanmaan vesistö
  • Näsijärvi
  • Oulujärvi
  • Päijänne-Keitele
  • Saimaa

Löydät meidät myös täältä

Vielä ehtii mukaan!

10 0
Open
Vielä ehtii mukaan!

Vielä ehtii mukaan! ...

10 0

TERVETULOA MUKAAN !

6 0
Open
TERVETULOA MUKAAN !

TERVETULOA MUKAAN ! ...

6 0

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

27 0
Open
Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta ! ...

27 0

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

17 0
Open
Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella. 

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.
...

17 0

18 0
Open
Instagram post 18261494971286087
18 0

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

9 0
Open
Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️ ...

9 0

31 0
Open
Instagram post 17894609235112566
31 0

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

25 0
Open
Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana. ...

25 0

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

31 0
Open
Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä! ...

31 0

Kohti joulua luukun22 myötä!

27 0
Open
Kohti joulua luukun22 myötä!

Kohti joulua luukun22 myötä! ...

27 0

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

11 0
Open
Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️) ...

11 0

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

32 1
Open
Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista 

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana
...

32 1
Katso lisää Seuraa Instagramissa

Suomen Höyrypursiseura Ry

Y-tunnus: 0116932-6 I Yhteystiedot >>

Etsi sivustolta

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·

  • englanti
  • Suomi