Tarina
Suomen lankarullateollisuus syntyi 1873 kun samana vuonna perustettiin kolme tehdasta eri puolille maata. Näistä kuitenkin vain yksi, Kaukaan rullatehdas, selvisi seuraavalle vuosikymmenelle. 1887 Kaukaan tehtaan isännöitsijä Wolter Ramsay erosi perustaakseen oman tehtaansa. Paikaksi hän valitsi Lahden pääasiassa hyvien liikenneyhteyksien takia: Päijänteen rannalla oli suhteellisesti eniten lankarullien materiaalina käytettyä koivua Suomessa, ja Vääksyn kanavan ansiosta sitä voitiin hankkia kaikkialta Päijänteen rannoilta. Lisäksi Lahti oli rautatien varrella, mikä mahdollisti lopputuotteiden viennin. Latinalaisen sorvaajaa merkitsevän sanan mukaan Tornatoriksi nimetty tehdas menestyi ja laajensi tuotantoaan, joka vietiin aluksi lähinnä Englantiin, sittemmin enenevissä määrin Venäjälle. Ramsayn kuoltua 1892 tekivät yhtiön johtoon tulleet Wulffin veljekset strategisen muutoksen. Yhtiö perusti 1895 Tainionkoskelle sekä lankarullatehtaan, puuhiomon että paperitehtaan. Kuljetukset oli helppoa järjestää kolmelle laitokselle yhteisesti, minkä lisäksi kosken suoma voima ja Venäjän markkinoiden läheisyys auttoivat. Yhtiön toiminnan painopiste siirtyi Tainionkoskelle, Lahden jäädessä toissijaiseksi.
Lahden tehtaan toiminta kuitenkin jatkui. Tainionkosken keskittyessä Venäjän vientiin tuotti Lahden tehdas rullia enimmäkseen länsimaiden markkinoille. 1905 tehty sopimus maailman suurimman langanvalmistajan, brittiläisen J. & P. Coatsin, kanssa takasi tehtaalle täystyöllisyyden viideksi vuodeksi. 1907 tehtaan isännöitsijäksi nimetty Nils Hornborg päättikin ensi töikseen hankkia tehtaan palvelukseen hinaajan ja proomuja varmistamaan raaka-aineiden riittävä saatavuus. Aiemmin kuljetuspalvelut oli ostettu muilta yrittäjiltä. Sopiva hinaaja löytyi läheltä: Lahtelainen panimomestari Mattson oli rakennuttanut kuusi vuotta aiemmin 1901 Porvoon konepajalla höyryhinaaja ”Svenin” harjoittaakseen sillä rahtaustoimintaa. Alus tuotiin osina rautateitse Lahteen, jossa kokoaminen ja varustelu tapahtuivat. 83 ihv koneella varustettu Sven oli valmistuessaan yksi Päijänteen tehokkaimmista hinaajista, päätellen siitä että kaksi vuotta aiemmin valmistunut 80 ihv:n koneella varustettu ”Jämsänkoski” oli valmistuessaan mainittu vesistön tehokkaimmaksi hinaajaksi. Tornator oli alusta lähtien ollut Mattsonin ja Svenin asiakas, joten laiva oli tehtaalle jo ennestään tuttu. Periaatteessa se jatkoi entisessä tehtävässään hinaten neljää kaksimetrisillä koivupropseilla lastattua proomua rullatehtaan tarpeisiin, erona vain se että nyt se oli ainoastaan Tornatorin tehtaan käytössä.
Svenin aherrus lankarullatehtaan palveluksessa sujui arkisesti. Laiva oli tuttu näky satamassa, ja kansa tunsikin sen tuttavallisesti ”Vänninä”. Myöhemmin tämä nimi annettiin laivalle virallisestikin. Tehtaan osalta arjen katkaisi tehdasta pahoin vaurioittanut tulipalo 1917, jonka jälkeistä jälleenrakennusta sisällissota haittasi. Samalla katkenneet kauppayhteydet Venäjälle ajoivat koko yhtiön vaikeuksiin, ja Eugen Wulff päättikin 1918 myydä kaikki osakkeensa itsenäistyneelle Suomen valtiolle, josta tuli näin yhtiön pääosakas. Samoihin aikoihin Valtio osti myös enemmistön Enso Gutzeit Oy:stä. Yhtiöt jatkoivat erillisinä, mutta 1931 Gutzeit osti suurimman osan Tornatorin vähemmistöosakkaiden osakkeista ja seuraavana vuonna valtion osakkeet, jolloin Tornator käytännössä liitettiin Enso Gutzeitiin. Virallinen fuusio tosin tapahtui vasta 1942, mutta puunhankinta – ja sen myötä laivat – siirtyivät Gutzeitille 1932. Näin sai Vännikin korsteeniinsa tunnukseksi Gutzeitin valkoisen tähden. Nimensä se kuitenkin sai pitää, toisin kuin useimmat Enson laivastoon hankitut laivat.
Alun perin Lahden rullatehtaalle hinannut ja Anianpellossa asemapaikkaansa pitänyt Vänni siirrettiin 1947 Pohjois-Päijänteelle Joh. Parviaisen tehtaiden siirryttyä Enso Gutzeitin omistukseen. Vännistä tuli nyt Säynätsalon tehtaiden hinaaja. Se sai kipparikseen Liebe Salmisen, joka ansiokkaasti vastasikin laivasta sen ansioliikenteen päättymiseen asti. 1955 Vännin hinaustehtävät loppuivat ja alus jäi Säynätsaloon seisomaan. 1965 sen osti yksityinen omistaja, joka ei sillä kuitenkaan ajanut. 1970 hän myikin sen edelleen uudelle omistajalle, joka oli innostunut höyrylaivoista enonsa laivalla. Kaima-laivan kyljessä Vänni hinattiinkin uuteen kotisatamaansa Pulkkilanharjulle, aluksen kone kuin oli purettu osiin ja kansirakenteet suurelta osin hävitetty. Pulkkilanharjulla alkoi aluksen suuritöinen kunnostus: kone koottiin ja kansirakenteet rakennettiin. Vänni jatkaa edelleen – yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin – purjehtimistaan Päijänteen vesillä.
Tekniset tiedot
- Aluksen nimi: Vänni
- Alustyyppi: Hinaaja
- Aluksen kotipaikka: Vääksy
- Rakennusvuosi: 1901
- Rak.Telakka: Borgå Mekaniska Verkstad, Porvoo
- Entiset nimet: Sven
- Pituus: 18,39
- Leveys: 3,9
- Syväys: 2
- Nopeus: 10
- Aikaisemmat omistajat: Ernst Mattson (1901-07), Oy Tornator Ab (1907-31), Enso Gutzeit Oy (1932-65), Yksityinen omistaja (1965-70)
- Laivaan liittyen erityistä:
- Koneen tyyppi: Compound
- Koneen valmistusvuosi: 1901
- Koneen valmistaja: Porvoon konepaja
- Koneteho: 83ihv
- Koneeseen liittyen erityistä:
- Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
- Kattilan valmistusvuosi: 1901
- Kattilan valmistaja: Porvoon konepaja
- Polttoaine: Puu
- Tulitorvet (kpl): 1
- Käyttöpaine: 10
- Tulipinta: 33
- Kattilaan liittyen erityistä:
