Suomen Höyrypursiseura

Olemme vuonna 1968 perustettu höyryalus-kulttuuria ja -harrastusta vaaliva yhteisö. Nykyinen jäsenmäärä on noin 340 jäsentä ja seuran rekisterissä on yli 80 höyryalusta.

Suomen Höyrypursiseura Ry.
  • englanti
  • Suomi
  • Höyrylaivat
  • Tietoa seurasta
    • Yhteystiedot
    • Julkaisut
    • Palaute
    • Mediapankki
    • Linkit
  • Tapahtumat
  • Jäseneksi
  • Jäsenille
  • Kauppa
    • Ostoskori
    • Kassa

S/S Yhtiö

21 helmikuun, 2021

Tarina

Yhtiön rakennusvuodeksi mainitaan joissain lähteissä 1870, mutta tosiasiassa sen tarina alkaa vuonna 1877, jolloin aloitti toimintansa Ääne- Haapakosken Uittoyhtiö. Jo pari vuotta aiemmin olivat Kotkan seudun suuret metsäyhtiöt perustaneet Kymin Lauttausyhtiön huolehtimaan kymijoen uitosta, uusi yhtiö perustettiin samojen tahojen toimesta huolehtimaan vesistön pohjois-osien uitosta. Käynnistäessään toimintaansa päätti uusi yhtiö hankkia Paul Wahlin konepajalta Varkaudesta kannettoman höyryveneen Haapakoskelle auttamaan tukkilauttojen kokoamisessa. 1878 valmistunut nimen ”Yhtiö” saanut alus oli alun perin viistokeulainen ja avokantinen varppaaja, jossa oli kangaskatos ja ”kattilan päällä lava, jolta ajomies näki suvikaton yli minne ajaa”.

Vanhastaan varppaajissa oli käytetty köysiä, Yhtiöön vaihdettiin vaijerivarppauslaitteet 1890-luvun alussa. Haapakosken (nykyisin Vaajakoski) erottelupaikalla vesistön latvavesiltä, Keiteleeltä sekä Saarijärven ja Rautalammin reiteiltä irtouittona tulleet puut eroteltiin omistajittain, minkä jälkeen Yhtiö järjesteli kuormaat valmiiksi isompia hinaajia varten. Keväisin se ajeli pitkin Päijännettä siirtelemässä pieniä nippueriä rannoilta pääväylien varteen ja syksyisin keräämässä irtopuita rannoilta sekä kaluston kuljetuksiin ja jään murtamiseen. Varsinaisen työskentelynsä ohella teki se ainakin yhden huvimatkan: ”Suomalainen”- lehti kuvaa 21.7. 1890 Yhtiön hinaamalla proomulla tehtyä Raittiusseuran huvimatkaa Ilmoniemeen. Osallistujia oli lähes 300 ja ”muuten oli mieliala koko ajan erittäin hilpeä, sekä perillä että matkalla proomussa huwitteli nuoriso itseään piirihypyllä”.

Kymin uittoyhdistyksen 50-vuotisjulkaisussa kerrotaan yhtiön siirtäneen aluksen vuonna 1902 Keiteleen puolelle. Tämä on kuitenkin epävarmaa, sillä Päijänne Rederi Bolag (Kymin lauttausyhdistyksen 1888 perustettu tytäryhtiö jonka toiminta loppui ja omaisuus siirtyi uittoyhdistykselle 1908) ilmoittaa ostaneensa aluksen Pohjois-Päijänteen Lauttausyhtiöltä samana vuonna. Muitakaan arkistolähteitä mahdollisesta Keiteleen visiitistä ei ole, mutta muutamat muistitiedot kertovat aluksen siellä olleen. Selvää kuitenkin on, että Yhtiö työskenteli Haapakoskella 1910-luvun alussa ja jatkoi töitään vuoteen 1966. Uittoyhdistyksen omistama laiva oli vuosikymmenien ajan Postin suvun hoidossa. Vuosina 1921-1966 laivassa työskenteli maineikas laivamies Heikki Posti, joka vuodesta 1938 toimi myös aluksen päällikkönä. Hänen perintönsä jatkui myöhemmin Yhtiö-laivalla, sillä laiva siirtyi hänen sukunsa omistukseen vuonna 1990.

Yhtiö on muiden vanhojen laivojen tapaan kokenut matkan varrella monia muodonmuutoksia. Alkujaan avokantinen varppaaja ajettiin 1916 KLY:n Heinolan konepajalle jossa siihen rakennettiin umpikansi ja ajohytti korsteenin perän puolelle. Samalla viisto keula muuttui pystyksi. Talvella 1939 siitä tehtiin hinaaja, sillä hinaamista pidettiin erottelun alapuolella varppausta edullisempana. Laivaan rakennettiin uusi ohjaushytti, tällä kertaa korsteenin keulan puolelle. Uusi kone siihen oli asennettu Väinölän konepajalla 1926, ja nyt se sai seurakseen uuden kattilan. Myös hinaustehoa parantava Kort-tunneli asennettiin. Kansirakenteita uusittiin viimeksi Väinölän konepajalla 1951, jolloin alus sai nykyisen ulkoasunsa.

Päijänteen uitot muuttuivat perusteellisesti 1960-luvun puolivälissä. Puu alkoi tulla junakyydillä valmiiksi niputettuna. Yhtiön isot varppaajat myytiin romuksi ja korvattiin vahvoilla diesel-hinaajilla. Vain pienempi Yhtiö säästettiin, sillä kun oli tarkoitus ajaa laivan satavuotisjuhlissa 1978. Uittoyhdistykseltä laiva siirtyi uuden omistajan haltuun sillä ehdolla, että se oli säilytettävä höyrykäyttöisenä ainakin vuoteen 1980 asti. Häkkisen aikana Yhtiöön asennettiin öljylämmitys satavuotisjuhla-ajoa varten, mutta sitä ei käytetty kertaakaan. Yhtiö nimittäin siirtyi uusille omistajille 1976. Laiva muutettiin ensitöikseen takaisin halkokäyttöiseksi. Seuraavana kesänä, 10 vuotta viimeisen kuorman vetonsa jälkeen seistyään, ajoi Yhtiö jälleen Päijänteen vesiä. Sittemmin alus on vaihtanut omistajiaan pariin otteeseen.

Tekniset tiedot

  • Aluksen nimi: Yhtiö
  • Alustyyppi: Hinaaja (vuoteen 1938 varppaaja)
  • Aluksen kotipaikka: Lahti
  • Rakennusvuosi: 1878
  • Rak.Telakka: Paul Wahl & Co, Varkaus
  • Entiset nimet: –
  • Pituus: 15,3
  • Leveys: 3,25
  • Syväys: 1,45
  • Nopeus: 7,5
  • Aikaisemmat omistajat: Ääne- Haapakosken lauttausyhtiö/Kymin uittoyhdistys (1878-1968), Yksityisiä omistajia (1969-98)
  • Laivaan liittyen erityistä: 
  • Koneen tyyppi: Compound
  • Koneen valmistusvuosi: 1926
  • Koneen valmistaja: Väinölän Konepaja
  • Koneteho: 41 ihv
  • Koneeseen liittyen erityistä:
  • Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
  • Kattilan valmistusvuosi: 1939
  • Kattilan valmistaja: Väinölän konepaja
  • Polttoaine: Puu
  • Tulitorvet (kpl): 1
  • Käyttöpaine: 10
  • Tulipinta: 17,3
  • Kattilaan liittyen erityistä:

Kategoriassa: Kaikki Laivat, Päijänne-Keitele

  • Kaikki laivat
  • Meri
  • Muu Pirkanmaan vesistö
  • Näsijärvi
  • Oulujärvi
  • Päijänne-Keitele
  • Saimaa

Löydät meidät myös täältä

Vielä ehtii mukaan!

10 0
Open
Vielä ehtii mukaan!

Vielä ehtii mukaan! ...

10 0

TERVETULOA MUKAAN !

6 0
Open
TERVETULOA MUKAAN !

TERVETULOA MUKAAN ! ...

6 0

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

27 0
Open
Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta ! ...

27 0

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

17 0
Open
Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella. 

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.
...

17 0

18 0
Open
Instagram post 18261494971286087
18 0

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

9 0
Open
Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️ ...

9 0

31 0
Open
Instagram post 17894609235112566
31 0

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

25 0
Open
Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana. ...

25 0

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

31 0
Open
Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä! ...

31 0

Kohti joulua luukun22 myötä!

27 0
Open
Kohti joulua luukun22 myötä!

Kohti joulua luukun22 myötä! ...

27 0

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

11 0
Open
Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️) ...

11 0

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

32 1
Open
Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista 

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana
...

32 1
Katso lisää Seuraa Instagramissa

Suomen Höyrypursiseura Ry

Y-tunnus: 0116932-6 I Yhteystiedot >>

Etsi sivustolta

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·

  • englanti
  • Suomi