Suomen Höyrypursiseura

Olemme vuonna 1968 perustettu höyryalus-kulttuuria ja -harrastusta vaaliva yhteisö. Nykyinen jäsenmäärä on noin 340 jäsentä ja seuran rekisterissä on yli 80 höyryalusta.

Suomen Höyrypursiseura Ry.
  • englanti
  • Suomi
  • Höyrylaivat
  • Tietoa seurasta
    • Yhteystiedot
    • Julkaisut
    • Palaute
    • Mediapankki
    • Linkit
  • Tapahtumat
  • Jäseneksi
  • Jäsenille
  • Kauppa
    • Ostoskori
    • Kassa

S/S Ahti

7 maaliskuun, 2021

Tarina

S/S Ahti rakennettiin Helsingissä O. Eklundin konepajalla vuonna 1892. Tilaajana oli Oy Fiskars Ab, joka antoi alukselle nimen Fiskars. Sittemmin yhtiön hankittua toisen Fiskars-hinaajan sai ensimmäinen keulaansa nimen ”Fiskars I”. Aluksen säilyneestä tilauskirjasta käy ilmi, että sen kapteenin ja konemestarin hyttien sisustukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Alus rekisteröitiin Tammisaaren alusrekisteriin numerolla 22. Sen päätehtävänä oli tukkilauttojen hinaus yhtiön omilta metsäalueilta Skogbyn (Lappohja) höyrysahalle. Lisäksi sen tehtäviin kuului ajoittain yhtiön malminetsintään tarvittavan kaluston proomukuljetukset. Toisen maailmansodan vuodet Fiskars-hinaajat palvelivat puolustusvoimia, hoidellen mm. tavarakuljetuksia proomuilla rannikon linnakkeille. Sotien jälkeen vuonna 1945 päätettiin alus myydä Särkisaloon liikemies Eino Löflundille, joka nimesi sen Ahdiksi. Ahtiin tehtiin kunnostuksia hytteihin, kanteen ja runkoon, minkä jälkeen se hinasi Saaristomerellä raakapuulauttoja ja halkoproomuja. Eniten se hinasi kaivospölkkyjä ja paperipuuta laivojen lastauspaikoille. Kaivospölkkyjä vietiin etupäässä Englantiin, paperipuuta Saksaan. Halkoja puolestaan hinattiin lähinnä Turkuun. Parin kesän jälkeen Löflund kuitenkin myi aluksen Metsäliitolle 1947.

Samana vuonna oli joukko yksityisiä metsänomistajia perustanut metsäliitosta osuuskunnan, jonka tarkoituksena oli harjoittaa puutavaran hankintaa ja myyntiä sekä metsäteollisuutta. Metsäliitto siirsi Ahdin aluksi Saimaalle, jossa se hinasi puutavaraproomuja eri puolilta vesistöä Lappeenrantaan, josta ne edelleen kuljetettiin rautateitse Haminaan merilaivoihin lastattavaksi. 1952 alusta taas korjailtiin, hyttien uusinnan ohella se sai teräksisen kannen ja sähkövalot. Seuraavana vuonna metsäliitto siirsi sen Päijänteelle, jossa sen nimeksi vaihdettiin ”Saitta”. Saitan päätehtävä oli nippulauttojen hinaus Saitan sahalle Vääksyyn. Omistajalla oli käytössään myös pienempi ”Saitta”, jonka nimen perään nyt lisättiin ”II”. Kansan suussa ”Pikku-Saittana” tunnetun aluksen kattila vaihdettiin myöhemmin ”Isoon-Saittaan”. Tukkinippujen uittamisen vähetessä Päijänteellä päätti Metsäliitto siirtää isomman Saitan takaisin Saimaalle, mikä toteutui 1958. Kuten aiemmallakin siirtokerralla, aiheutti vesistönvaihdos nytkin pulmia aluksen noston rautatievaunuun onnistuessa vasta kolmannella yrittämällä. Ensimmäisellä meinasi nostokurki kaatua aluksen päälle, toisella nostovaijerin katkeaminen aiheutti aluksen putoamisen takaisin järveen. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Siirron jälkeen alukseen tehtiin mittavat muutostyöt Pääskyniemen telakalla Savonlinnassa. Alukseen siirrettiin voimakkaampi kone saman omistajan vanhasta ”Lehtiniemi”-laivasta, sen ulkoasu ja sisustus uusittiin täysin ja se sai uuden nimen ”Liitto”. Täysin uusittuna laiva palveli vielä pitkään, joskin lisää muutoksia tehtiin viisi kesää myöhemmin, jolloin Liitosta tehtiin öljylämmitteinen. Polttimen vaatiman sähkön tuottava dieselaggregaatti sijoitettiin kannen tasoon konehuoneen melutason pienentämiseksi. Aggregaatin suojaamiseksi kansirakenteita jatkettiin perään päin. Metsäliitto käytti Liittoa nippulauttojen hinaamiseen Lehtiniemen sahalle Savonlinnan pohjoispuolelle, ilmeisesti myös Metsä-Saimaan tehtaille Lappeenrantaan, aina vuoteen 1971, jolloin se oli Saimaan viimeinen höyrykäyttöinen linjahinaaja. Muilla vesistöillä olivat höyryhinaajista käytössä vielä ainakin Tapio ja Vetäjä V. Seuraavana vuonna viimeisiä hinausreissujaan tehneen aluksen löysi itselleen höyrylaivaa etsinyt yksityinen henkilö, joka kuultuaan aluksen olevan poistumassa käytöstä ja menevän riisuttavaksi päätti ostaa sen. Omistaja poisti aluksen kauppa-alusrekisteristä ja palautti alukselle sen järjestyksessä toisen nimen ”Ahti”. Nykyiselle omistajalleen se siirtyi loppusyksystä 2003. Perinneyhdistyksen toimesta Ahti palautettiin halkolämmitteiseksi vuonna 2011. S/s Ahdin kotisatamana toimii nykyisin Kanavansuun telakan satama Lappeenrannassa.

Tekniset tiedot

  • Aluksen nimi: Ahti
  • Alustyyppi: Hinaaja
  • Aluksen kotipaikka: Lappeenranta
  • Rakennusvuosi: 1892
  • Rak.Telakka: O. Eklundin telakka ja konepaja (Hietalahti), Helsinki
  • Entiset nimet: Fiskars I (1891-1945), Ahti (1945-55), Saitta (1955-59), Liitto (1959-72)
  • Pituus: 21,03
  • Leveys: 4,37
  • Syväys: 2,1
  • Nopeus: 10
  • Aikaisemmat omistajat: Fiskars Ab (1891-1945), Eino Löflund (1945-47), Metsänomistajain Metsäkeskus Oy 1947-?), Osuuskunta Metsäliitto (?-1971), Yksityiset omistajat (1971-2001)
  • Erityistä laivasta: Saimaan vesistöalueen viimeinen hinauskäytössä ollut hinaaja, nykyiset kansirakenteet vuodelta 1959.
  • Koneen tyyppi: Compound
  • Koneen valmistusvuosi: 1910
  • Koneen valmistaja: Paul Wahl & Co, Varkaus
  • Koneteho: 97 ihv
  • Koneeseen liittyen erityistä jonka haluat mainita: Vaihdettu Ahtiin 1959.
  • Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
  • Kattilan valmistusvuosi: 1910
  • Kattilan valmistaja: Paul Wahl & Co
  • Polttoaine: Puu
  • Tulitorvet (kpl): 1
  • Käyttöpaine: 10
  • Tulipinta: 35
  • Kattilaan liittyen erityistä: Vaihdettu Ahtiin 1959.

Kategoriassa: Kaikki Laivat, Saimaa

  • Kaikki laivat
  • Meri
  • Muu Pirkanmaan vesistö
  • Näsijärvi
  • Oulujärvi
  • Päijänne-Keitele
  • Saimaa

Löydät meidät myös täältä

Vielä ehtii mukaan!

10 0
Open
Vielä ehtii mukaan!

Vielä ehtii mukaan! ...

10 0

TERVETULOA MUKAAN !

6 0
Open
TERVETULOA MUKAAN !

TERVETULOA MUKAAN ! ...

6 0

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

27 0
Open
Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta ! ...

27 0

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

17 0
Open
Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella. 

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.
...

17 0

18 0
Open
Instagram post 18261494971286087
18 0

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

9 0
Open
Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️ ...

9 0

31 0
Open
Instagram post 17894609235112566
31 0

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

25 0
Open
Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana. ...

25 0

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

31 0
Open
Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä! ...

31 0

Kohti joulua luukun22 myötä!

27 0
Open
Kohti joulua luukun22 myötä!

Kohti joulua luukun22 myötä! ...

27 0

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

11 0
Open
Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️) ...

11 0

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

32 1
Open
Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista 

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana
...

32 1
Katso lisää Seuraa Instagramissa

Suomen Höyrypursiseura Ry

Y-tunnus: 0116932-6 I Yhteystiedot >>

Etsi sivustolta

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·

  • englanti
  • Suomi