Tarina
Kotkalainen sahayhtiö Halla Aktiebolaget alkoi 1800-luvun lopulla ulottaa puunhankintaansa Saimaan alueelle, mitä varten se tarvitsi hinauskalustoa alueelle. Yhtiö tilasikin Helsinkiläiseltä Stenbergin konepajalta pienen varppaajan, joka valmistuessaan kesäksi 1896 sai nimen Otava II yhtiön Otavaan perustaman sahan mukaan. Otava II:n toimialueena oli aluksi käytännössä koko Saimaa. Tukkeja ostettiin ympäri vesistöä kuljetettavaksi Mikkeliin, josta ne kuljetettiin edelleen rautateitse Otavaan. Alueen laajuuden vuoksi yhtiö joutuikin vielä useita vuosia turvautumaan myös hevosponttuisiin tukkiensa kuljetuksissa. Tukinuiton hitaus sai Yhtiön johdon jo 1897 siirtymään kilpailija Gutzeitin esimerkin mukaan nippu-uittoon ja hankkimaan Saimaalle niputtajan, joka sai nimen ”Otava II”.
Yhtiö osti 1903 Saksalan sahan Mikkelissä ja perusti sinne myös telakan ja tukikohtansa, josta puut siirrettiin rautateitse eteenpäin. Uuden sahan myötä ei puuntarve ainakaan vähentynyt. Silloin tällöin apuna hääri Yhtiön suurempi hinaaja, Kotkalainen ”Sirius”, ja välillä jouduttiin vuokraamaan Gutzeitilta hinausapua, vaikka Otava II töitä puskikin. Niin kiire sillä ei kuitenkaan ollut, etteikö se olisi ehtinyt pelastaa karille ajanutta matkustajalaiva ”Soreaa” kesällä 1904. Joka tapauksessa kapasiteetin lisäys tuli välttämättömäksi. Kun uusia hinaajia hankittiin, päätti yhtiö myös uusia nimeämiskäytäntönsä: tästä edespäin suurin osa sen laivoista nimettiin periaatteella ”Halla roomalainen numero”. Otava II sai tässä yhteydessä nimen ”Halla IX”.
Halla IX muutettiin hinaajaksi vuonna 1928, jolloin se uusittiin perusteellisesti Kotkassa. Sen toiminta jatkui Saimaalla vuoteen 1949 asti lukuun ottamatta sotavuosia 1942-44, jolloin se oli armeijan käytössä Äänisellä, sekä kesää 1945, jolloin se toimi miinanraivauksessa Suomenlahdella. Miinanraivauksessa se toimi ilmeisesti jonkinlaisena apualuksena, sillä esim. sota-arkiston tiedot eivät kerro sen osuudesta varsinaiseen raivaustyöhön. Saimaalla se toimi mm. Iisalmen reitillä, jossa se siirteli rinkilauttoja niputuspaikoille. Samoin se hinasi valmiita nippulauttoja Heinäveden reitin yläpäähän, josta Savon uittoyhdistys kuljetti ne kanavaosuuksien läpi Vaaluniemeen, josta Kymiyhtiön isommat linjahinaajat jatkoivat. Vuonna 1949 alus jäi seisomaan, mutta jo 1952 yhtiö siirsi sen Mäntyharjun reitille, jossa sillä oli tukkien ylivientilaitos Saimaalta Kymijokeen. Savupiippu ja masto muutettiin reitin matalien siltojen takia taittuviksi, ja se aloitti hinaustyönsä pienen moottorikäyttöisen apuhinaajansa Kymi 50:N kanssa. Vielä tämän jälkeenkin sen tulevaisuutta ja mahdollista dieselöintiä pohdittiin, mutta alus jatkoi kuitenkin hinauksiaan Mäntyharjun reitin viimeisenä höyrylaivana vuoteen 1961 asti. Sen jälkeen se jäi pariksi vuodeksi seisomaan, otettiin uudelleen käyttöön kesäksi -64 ja siirrettiin Kuolimolle seisomaan, kunnes se vuonna 1968 myytiin yksityisomistukseen.
Lindberg oli pelastanut Halla IX:n romutukselta, muttei ollut ehtinyt sitä käyttämään, ja muuttaessaan töihin ulkomaille halusi hän myydä aluksen hyviin käsiin. Ostajaksi löytyi henkilö, jolla jo ennestään oli parikin höyrylaivaa Päijänteellä, mutta joka halusi sen koluttuaan hankkia laivan Saimaalta. Käytyään katsomassa laivaa Orraintaipaleessa tuli kaupat tehtyä, ja seuraavana keväänä alkoi kunnostus, jonka päätteeksi ehdittiin osallistua Savonlinnan regattaan 1977. Lisätilaa tuomaan hankittiin Hallan kylkeen Anja- niminen Enso Gutzeitin vanha proomu, jonka kanssa kuljettiin sitten Saimaalla joka kesä, kunnes 1990- luvulla varustajan muut harrastukset alkoivat voittaa alaa ja Hallalle alkoi tulla välivuosia. 2003 tehdyn suuren peruskorjauksen jälkeen on laivan hallintavastuu alkanut siirtyä seuraavalle omistajalle, ja laiva jatkaakin purjehtimistaan Saimaalla Savonlinnasta käsin.
Tekniset tiedot
- Aluksen nimi: Halla IX
- Alustyyppi: Alun perin varppaaja, sittemmin hinaaja
- Aluksen kotipaikka: Savonlinna
- Rakennusvuosi: 1896
- Rak.Telakka: Stenberg& Söner, Helsinki
- Entiset nimet: Otava II
- Pituus: 15,6
- Leveys: 3,9
- Syväys: 1,7
- Nopeus: 8
- Aikaisemmat omistajat: Halla Aktiebolag, Kotka (1896-1932), Kymin Osakeyhtiö, Mikkeli (1932-68), Yksityinen omistaja (1968-76).
- Laivaan liittyen erityistä: Sotakäytössä Äänisellä, Miinanraivauksessa Suomenlahdella
- Koneen tyyppi: Compound
- Koneen valmistusvuosi: 1928
- Koneen valmistaja: A. Ahlström Oy
- Koneteho: 100ihv
- Koneeseen liittyen erityistä:
- Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
- Kattilan valmistusvuosi: 1924
- Kattilan valmistaja: Konetehdas Oy, Savonlinna
- Polttoaine: Puu
- Tulitorvet (kpl): 1
- Käyttöpaine: 10
- Tulipinta: 40
- Kattilaan liittyen erityistä: