Suomen Höyrypursiseura

Olemme vuonna 1968 perustettu höyryalus-kulttuuria ja -harrastusta vaaliva yhteisö. Nykyinen jäsenmäärä on noin 340 jäsentä ja seuran rekisterissä on yli 80 höyryalusta.

Suomen Höyrypursiseura Ry.
  • englanti
  • Suomi
  • Höyrylaivat
  • Tietoa seurasta
    • Yhteystiedot
    • Julkaisut
    • Palaute
    • Mediapankki
    • Linkit
  • Tapahtumat
  • Jäseneksi
  • Jäsenille
  • Kauppa
    • Ostoskori
    • Kassa

S/S Puhois

7 maaliskuun, 2021

Tarina

Tainionkoskelaiselle Tornator-yhtiölle valmistui kesällä 1925 yhtiön ensimmäinen koneellinen niputtaja ”Sampo”. Puinen 19,4 metrinen runko valmistettiin yhtiön omalla lotjaveistämöllä Tainionkoskella, kone ja kattila tilattiin Konetehdas Oy:ltä Savonlinnan Lypsyniemestä. Sampo oli ensimmäinen puristaja-tyyppinen niputtaja, erotuksena vanhempiin yliheittäjäniputtajiin. Puristajatyyppisen niputuskoneen oli kehittänyt rakennusmestari Joh. Simonen 1920-luvun alkupuolella. Vuonna 1931 Enso-Gutzeit osti Tornator-yhtiön ja lisäsi Sammon laivastoonsa, johon jo kuului 7 niputtajaa, joista kaksi tosin oli käsikäyttöisiä.

Puristajatyyppisessä niputtajassa laivan molemmilla puolilla oli hirsistä tehdyt ”saappaanit”, joiden väliin niputettavat puut puoshakojen avulla uitettiin. Niputusvintturin vetämät ”sinkki”vaijerit puristavat puut kokoon, ja aluksen kyljessä ne sitten sidottiin nipuksi.

Sammon päällikkönä toimi sen valmistumisesta 1925 lähtien aina 60-luvun alkuvuosiin asti Hugo Laulainen. Sen miehistö käsitti Laulaisen ja laivaemännän lisäksi 14 miestä. Niputtamiseen osallistuivat kaikki paitsi emäntä ja Kapteeni, joka toimi kylläkin työnjohtajana. Muun miehistön virkanimikkeet olivat konemestari ja –apulainen, kaksi koukkumiestä, kaksi lankkumiestä, kolme saappaanimiestä, sumamies, kuormantekijä, puomintekijä ja puidenlukija, joka laski ja merkitsi nippuun puiden määrän, sarjanumeron ja niputtajan leiman. Sampo niputti molempia kylkiään vasten, kun toisella puolella nippu oli saatu sidottua ja sitä alettiin viiraamaan alas, alkoi toisella kyljellä puristamisvaihe. Työpäivä kesti yleensä 10 tuntia, missä ajassa saatiin parhaana päivänä tehtyä 164 nippua. Normaali tuotos tosin oli noin 120 nippua päivässä. Parhaana kesänä nippuja syntyi 15000. Yleensä kokonainen nippulautta valmistui noin neljässä päivässä. Sampo olikin valmistuessaan Saimaan tehokkain niputtaja, yliheittäjäniputtajat saivat aikaan puolet vähemmän.

Tavallisesti Sampo niputti koko alkukesän – usein elokuulle saakka – Muuruvedellä Koivusaaressa. Sieltä siirryttiin loppukaudeksi Maaningalle Vuohisaareen. Tarpeen vaatiessa alus liikkui muillekin paikoille. Syksyksi palattiin Savonlinnaan, jossa yhtiön tukikohta sijaitsi. Siellä niputettiin vielä jos niputettavaa oli. Valtaosa miehistöstä asui Sammossa, mutta kaikki eivät mahtuneet, joten mukana oli usein asuntoproomu, tai osa asui lähistön maalaistaloissa. Saunaa ei tuolloin ollut, eli pesulla käytiin lähitaloissa.

Vuonna 1954 Sampo peruskorjattiin ja sitä jatkettiin yli kolmella metrillä. Samalla siihen lisättiin muun muassa asuinhyttejä, ruokailutila ja sauna. Näin asuntoproomua ei enää tarvittu. Myös sen nimi muuttui, siitä tuli ”Puristaja I”. Kesä 1962 jäi Puristaja I:n viimeiseksi työkaudeksi. Se jäi seisomaan varalaivana Laitaatsiltaan. Syksyllä 1968 se myytiin yksityiskäyttöön. 1980- luvun alussa Puristaja I oli Laitaatsillan telakalla kunnostettavana. Varustajalla ei kuitenkaan ollut varaa telakkalaskun maksamiseksi, jolloin alus jäi telakan omaisuudeksi ja laitettiin saman tien myyntiin. Laiva sai uudet omistajat 1984. Laiva kunnostettiin perin pohjin ja sai uuden nimen Puhois, joka selitetään seuraavasti: ”hän (toinen omistaja) ihastui Kiteeseen ja sen välittömiin pohjoiskarjalaisiin (varmaan paljolti 150- juhlien vaikutuksesta). Puhoksessa oli rakennettu Suomen ensimmäinen höyrylaiva ”Ilmarinen”, ja Puhois on Puhoksen ruotsinkielinen nimi. Myös Joensuun toinen höyrylaiva oli Puhois ja Kaukaalla oli ollut tämän niminen hinaaja.”

Tekniset tiedot

  • Nimi: Puhois
  • Alustyyppi: Niputtaja
  • Kotisatama: Savonlinna
  • Rak.Vuosi: 1925
  • Rakentaja: Enso Gutzeit Oy:n telakka, Tainionkoski
  • Rak. Materiaali: Puu
  • Entiset Nimet: Sampo, Puristaja I
  • Pituus: 23,7
  • Leveys: 5,1
  • Syväys: 1,5
  • Nopeus: 6
  • Aikaisemmat omistajat: Enso Gutzeit Oy (1925-68), Yksityinen omistaja (1968-1984), Yksityinen omistaja (1984-?), Yksityinen omistaja
  • Koneen Tyyppi: Compound
  • Valmistusvuosi: 1925
  • Valmistaja: Konetehdas Oy, Savonlinna
  • Koneteho: 83 IHV
  • Erityistä koneeseen Liittyen:
  • Kattilan tyyppi: Skottilainen tulitorvi/tuliputkikattila
  • Kattilan valmistusvuosi: 1925
  • Kattilan valmistaja: Konetehdas Oy, Savonlinna
  • Polttoaine: Puu
  • Tulitorvet (kpl): 1
  • Käyttöpaine: 10
  • Tulipinta: 25
  • Kattilaan liittyen erityistä:

Kategoriassa: Kaikki Laivat, Saimaa

  • Kaikki laivat
  • Meri
  • Muu Pirkanmaan vesistö
  • Näsijärvi
  • Oulujärvi
  • Päijänne-Keitele
  • Saimaa

Löydät meidät myös täältä

Vielä ehtii mukaan!

12 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18048428603352721
Vielä ehtii mukaan!

Vielä ehtii mukaan! ...

12 0

TERVETULOA MUKAAN !

6 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 17955247178911940
TERVETULOA MUKAAN !

TERVETULOA MUKAAN ! ...

6 0

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

27 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 17853353646383842
Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta !

Venemessutunnelmia Suomen Höyrypursiseuran osastolta ! ...

27 0

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

17 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18211727554295319
Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella. 

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.

Merkkaathan kalenteriin !

15. 3 Pidetään seuramme perinteinen KEVÄTSEMINAARI ja JÄSENKOKOUS Tampereella.

Tilaisuus jatkuu 16.3 ENSIPUKURSSIla- sen myötä mahdollisuus päivittää pätevyys ajantasalle.

Lisätietoja viikolla 7 ilmestyvässä jäsentiedotteessamme sekä Petri /Albert Korpivaaralta.
...

17 0

18 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18261494971286087
Instagram post 18261494971286087
18 0

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

9 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18053762861035993
Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️

Tervetuloa mukaan esittelijäksi osastollemme☺️ ...

9 0

31 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 17894609235112566
Instagram post 17894609235112566
31 0

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

25 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18052063267991435
Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana.

Vuoden 2024 Joulukalenterin viimeinen luukku on kuva karvalakkiregatasta Antti Vilkunan kuvaamana. ...

25 0

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

31 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18072487132652757
Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä!

Iloista päivää joulukalenterin luukun 23 myötä! ...

31 0

Kohti joulua luukun22 myötä!

27 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18069858370660293
Kohti joulua luukun22 myötä!

Kohti joulua luukun22 myötä! ...

27 0

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

11 0
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18028580387614304
Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️)

Joulukalenterin luukku 21: Vaihtoehtoinen visseli! (Kannattaa kuunnella äänet☺️) ...

11 0

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

32 1
Open post by suomenhoyrypursiseura with ID 18087208858529229
Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista 

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana

Joulukalenterimme luukku 20:
Tuokiokuva Uuden Seelannin maisemista

TSS Earnslaw - Queenstown, Uusi Seelanti
Joona Puron kuvaamana
...

32 1
Seuraa Instagramissa

Suomen Höyrypursiseura Ry

Y-tunnus: 0116932-6 I Yhteystiedot >>

Etsi sivustolta

·Toteutus ja ylläpito MMD Networks·

  • englanti
  • Suomi